tiistai 2. helmikuuta 2016

Voima kaaoksessa

Kirjoitan tämän enemmän itselleni kuin muille mutta olen iloinen, jos voin tällä tekstillä auttaa jotakuta vaikeiden asioiden kanssa painiskelevaa..

Soitin ystävälleni ja kerroin asioista, jotka tuottavat minulle tällä hetkellä päänvaivaa ja asioista, joihin täytyy löytää ratkaisu.. ystäväni kehoitti minua olemaan luovuttamatta. Tiedän että hän on itsekin kamppaillut suurien, ehkä jopa vielä suurempien ongelmien kanssa ja voittanut ne.. tässä kamppailussa hänellä meni viisi vuotta mutta hän ei koskaan luovuttanut. Toisinaan hän ei olisi millään jaksanut jatkaa taistelua, mutta hän kokosi ne pienet voiman rippeet jotka hänellä oli ja jatkoi eteenpäin.. nyt hän on saavuttanut tavoitteensa.

Kukaan meistä ei ole täydellinen ja jokaisella on omat vaikeutensa. Yksi kamppailee sairautta vastaan, toisella on velkoja tai rahavaikeuksia, kolmas työstää tuoretta eroa, neljännellä on meneillään oikeustaistelu.. 

Kaaos päässäsi tuntuu lamaannuttavalta. Se ulottuu paitsi ajatuksiisi, toisinaan myös kotiisi ja vaikuttaa tapaasi toimia.. tuntuu siltä kuin negatiiviset ajatukset olisivat nielaisseet sinut.

Mutta ei hätää, kaaoksessa piilee voima. Kaaoksessa on suuri mahdollisuus, joka sinun täytyy vain käyttää. Nyt on oiva tilaisuus tarttua toimeen ja laittaa asiat järjestykseen. Nyt on tilaisuus muutokseen.

Tartu siis tilaisuuteen äläkä jätä sitä käyttämättä. Käännöä jokainen kivi jonka voit, älä luovuta!

Älä koskaan luovuta! ###

Luovuttajat ovat epäonnistujia ja sinä et kuulu heihin! 

Yritä vielä kerran. Ehkä jo ensikerralla onnistut! 

Älä vieläkään luovuta.. olet älykäs. Tiedät vastauksen ongelmiisi. Asioiden järjestyminen on kulman takana. 

Ole vahva, älä luovuta!

Mennään suomalaisella sisulla vaikka läpi harmaan kiven! 

Pian paistaa aurinko..